perjantai 17. toukokuuta 2013

Komisario Niilmannin täydellinen perjantai

Ötöpesän Poliisissa kuului eräänä perjantaina kummia! Kaikki vapaalla olleet konstaapelit jouduttiin hälyyttämään töihin. Oli käynyt niin, että valtaisa, täysin yllättäen ilmaantunut aggressiivinen spurgulauma oli tehnyt täyden invaasion! Kaikki vapaana olevat seinäpinnat oli tuhrittu täyteen spurgugrammeja mm. spraymaalia, verta, oksennusta sekä ulosteita apuna käyttäen.

Paikallisesta viinakaupasta kaikki Gambinat oltiin varastettu. Alueella vieraileva Jeesusbussi oltiin kaadettu, kirkkoon murtauduttu, öylätit mulkutettu, kolehtihaaviin ulostettu ja risti käännetty nurinpäin. Olipa joku rantojen sankari saarnastuoliinkin sammunut!

Komisario Niilmann toimi salamannopeasti, otti mokomat hunsvotit kiinni, takavarikoi Gambinat ja kaiken kättä pidemmän sekä pisti koko revohkan putkaan rauhoittumaan. Aamun kuulusteluissa housuihin kittaantuneiden paskojen ja vanhan viinan käry oli tyrmäävä. Lähes jokainen kiinniotetuista kertoi riehumistensa tapahtuneen, koska Saatana sanoi niin.  Eräs spurguista väitti juoppohulluuksissaan nähneensä peilissä aaveenpään, jolta ukaasit sekopäisen hillumisen matkaansaattamiseksi olivat saapuneet!

Erityisempiä seuraamuksia raivoisasta berserkkimeiningistä ei ainakaan kirkon taholta vaadittu, sillä paikallinen kirkkoherra hyvänä kristittynä todellakin uskoi noiden kadotettujen hampuusien toimineen Itsensä Perkeleen riivaamina. Kirkkoherran ja Komisario Niilmannin yhteisestä sopimuksesta katuvaiset spurgut päätettiin lähettää seurakunnan raittiusleirille eksorkismoitavaksi.

Takavarikoidut Gambinat jäivät Komisario Niilmannin haltuun. Konstaapelien menetetyt vapaat päätettiin hyvittää nauttimalla kaikki haltuunotettu Gambina..olihan toki k.o. aineen vaikutuksiin tutustuminen sangen tärkeää & tähdellistä myös kriminaalipsykologisessa mielessäkin! Puhumattakaan siitä, että itsensä Komisario Niilmanninkin viinasyöksyhammasta kolotti niin maan vietävästi! Oli siis aika olla kännissä ja antaa rubiininpunaisen nesteen valua v*ttuuntuneiden konstaapeleiden kurkkuihin!

Se vain jäi Komisario Niilmannia ihmetyttämään, että olikohan Rytmihäiriön uuden pitkäsoiton ilmestymisellä mitään tekemistä näiden yllättävien järjestyshäiriöiden kanssa?

3 kommenttia:

  1. Tässä on vaaran merkit!

    VastaaPoista
  2. Oli niin hyvä posti, että Mesikämmen postitti tuota vähän ympäriinsä!

    VastaaPoista
  3. Komisario Niilmann esittää suurkiitoksensa Mesikämmenelle -kansaa on varoitettava!

    Pahimmassa tapauksessa spurgumeiningistä tulee nuorison uusin villitys! Pissikset (tai kusikaisat pikemminkin) eivät enää juo siideriä vaan Gambinaa, Aperitaa ja Marabelloa! Robinit ja muut siloposkiset idolit joutuvat unholaan...ihanteiksi nousevat kusen- ja viinanhajuiset, tuuheapartaiset, kärisevä-ääniset rantojen miehet! Televisioon tulee nuorille tytöille suunnattu lifestyle-ohjelma nimeltään "huippuspurguhuora haussa"!

    VastaaPoista